Marja Sannikka
YLEn aamu-TV

Mitä projekteja sinulla on meneillään / tulossa?
Nyt minulla on käynnissä ajanhallintaprojekti, haluan tänä vuonna keskittyä läsnäoloon. Kotona haluan olla enemmän lasteni kanssa ilman, että samalla edes yritän kuunnella Ykkösaamua tai presidentinvaalitenttiä tai twiitata tai tehdä töitä. Aion tehdä töitä myös kotona, mutta tästä eteenpäin päätän sille selvät ajat, myös sellaiselle tietokoneella roikkumiselle, joka on jossain työn ja huvin välimaastossa. Tämä on kiva projekti, jonka tuloksia odotan innolla!
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko?
Luin viimeksi pamfletin Iloisen talon kellareissa, jossa erilaisiin tiiviisiin yhteisöihin kuuluvat ihmiset kertovat kokemuksiaan näistä yhteisöistä. Mukana oli mm. Jehovan todistajia ja vanhoillislestadiolaisia. Todella koskettava kirja, suosittelen. Tällä hetkellä minulla on kesken Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman. Tämän kirjan ostin jo vuosia sitten, varmaan silloin kun se oli Finlandia-ehdokas. Jostain syystä se jäi lukematta silloin, mutta nyt törmäsin siihen etsiessäni kirjahyllystä luettavaa. Alku on lupaava.
Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla?
Levyjen nimiä en tiedä, kuuntelen musiikkia nykyään enimmäkseen Spotifystä. Viime viikolla ehkä eniten Bat for Lashesia, Chisua, Joan Baezia, Aimee Mannia. En osaa sanoa mitä eniten, meillä kuunnellaan paljon musiikkia kavereiden kanssa niin että vuorotellen valitaan kappaleita.
Kuvaile tyylisi kulmakiviä?
Farkut!
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten?
Luulen, että se näkyy eniten siinä että me emme osta paljoa tavaraa tai vaatteita uusina. Melkein kaikki kirpputoreilta. Tavallisesta kaupasta ostan farkut, kirjoja ja joskus kenkiä. Lasten vaatteet saadaan ystäviltä tai ostetaan kirppiksiltä, samoin harrastusvälineet. Emme myöskään matkusta paljoa, mutta se ei kyllä johdu ympäristösyistä, meillä ei vaan ole rahaa! Meillä kierrätetään muutenkin paljon eikä heitetä rikkinäisiä tavaroita roskiin, vaan korjataan. Ensimmäinen lause, jonka meidän kuopus osasi sanoa oli: ihi kojjaa, eli isi korjaa. Ympäristöystävällisyys näkyy myös asumisessamme, mm. siinä että meillä ei ole wc:tä vaan kuivakäymälä.
Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Vaatteista pidän eniten huiveista tehdyistä paidoista, niissä näkyy sopivasti kierrätys ja uniikkius ja ne kaikki käyvät hyvin farkkujen kanssa :) Muista tuotteista minulla on joka päivä käytössä Globe Hopen kukkakuvioinen pieni pussukka, se on ihan täydellinen rahoille, korteille, puhelimelle ja huulikiillolle.
Edellinen haastateltavamme Minna Lindberg haluaisi kysyä sinulta seuraavaa: "Kerro muutama vinkki, kuinka herätä aikaisin töihin ja pysyä virkeänä ja skarppina? Entä millainen vaikutus on vaatteilla, jotka valitset aamulähetykseen?"
Aikaisin heräämiseen paras vinkki on - yllättäen - mennä aikaisin nukkumaan :) Saatan mennä jo kahdeksalta tai viimeistään heti uutisten jälkeen yhdeksältä. Aamulla skarppina pysymiseen auttaa se että en syö mitään ennen lähetystä, jostain kumman syystä syöminen tekee minut uneliaaksi. Vaatteet vaikuttavat lähetykseen siten, että mitä enemmän pidän niistä, sitä helpompaa minun on keskittyä työhön. Vaatteiden valitseminen taas on superhauskaa, rakastan kaikkea kaunista!
Minna Lindberg
Sisustusmatkalla Minnan kanssa / Studio Lillehammer
Mitä projekteja sinulla on meneillään / tulossa?
Uusien Sisustusmatkalla Minnan kanssa -jaksojen työstäminen päättyi jo viime vuoden puolella, ja tällä hetkellä meneillään on paljon mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia projekteja yrityksessäni Studio Lillehammerissa. Suunnittelemme parhaillaan mm. vanhusten hoivakotia Haminaan, yritystiloja Fiskars Oy:lle sekä vapaa-ajan asuntoa Leville.
Samaan aikaan odotan inspiraatiota aloittaa maalaamaan uusia tauluja! Olen aikoinani harrastanut piirtämistä ja maalaamista, ja sitä soisin tekeväni enemmän myös nykyään. Toivottavasti kiireisen kevään keskellä aikaa jää myös luoville tauoille maalaamisen merkeissä.
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko? Olen juuri saanut luettua isäni sukua käsittelevän teoksen ”Otava ja karhukeihäs”, joka sisältää lukuisia sukukertomuksia ja on täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja persoonia Väntästen suvusta vuosikymmenten ja -satojen takaa! Suosittelen ehdottomasti lukemaan sukutarinoita, jos vain sellaisia on omasta suvusta saatavilla! Seuraavaksi jatkan mielenkiintoista jo aloittamaani Pekka Herlinin elämästä kertovaa ”Koneen ruhtinas” -kirjaa.
Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla? Yksi ehdoton suosikkini on New Yorkilaisen Jose James:in kokeilevan jazzin ja soulin täyttämä levy ”The Dreamer”, joka sopii yllättävän moneen tilanteeseen ja tunnelmaan.
Kuvaile tyylisi kulmakiviä? Pukeutumistyyliäni on vaikea kuvailla yksiselitteisesti. Vaatekaapistani löytyy todella monenlaisia vaatteita ja asusteita, joista valitsen päivän asukokonaisuuden useimmiten fiilispohjalta; millainen fiilis, sellainen asu!Sisustustyyliäni voisi kuvailla selkeälinjaiseksi, sopivasti eri tyylejä ja värejä sekä uutta ja vanhaa yhdisteleväksi. On tärkeää, että voin jossain määrin muokata kotini sisustusta aika ajoin.
Elämäntyylini taas perustuu ennakkoluulottomuuteen, spontaaniuteen ja ennen kaikkea huumoriin.
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten? Kotona se näkyy konkreettisimmin jätteiden kierrätyksessä, jossa olen melkoisen tarkka. Vien myös vanhoja vaatteita aina silloin tällöin kirpputorille ja ostan vastaavasti sieltä jonkin verran vaatteita itselleni. Käytän suurimmaksi osaksi liikkumiseen julkisia kulkuneuvoja, ja kesäisin myös pyöräilen paljon. Tulevana kesänä tarkoituksenani on lisätä pyöräilyä runsaasti ainakin työmatkaliikkumiseen. Parempia pyöräteitä tosin toivoisi Helsinkiin! Yksi inhokkini muuten ovat muovikassit, joten kuljen aina kaunis ja kestävä kangaskassi mukanani ostosten varalle.
Työssäni pyrin huomioimaan ekologiset pointit suosittelemalla asiakkaille mahdollisimman paljon aikaa ja kulutusta kestäviä tuotteita ja ratkaisuja, sekä mahdollisuuksien mukaan myös eettisesti ja ekologisesti valmistettuja tuotteita. On hienoa huomata, että mm. monet kaluste- ja tekstiilivalmistajat ottavat nämä asiat tänä päivänä erittäin hyvin huomioon!
Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Yleis-suosikkejani ovat trikoo-t-paidat, jotka malliltaan sopivat hyvin minulle ja ovat todella laadukkaita kauniine kuvineen ja kantaaottavine teksteineen! Yksi erityinen suosikkini on Teemu Riissasen työmiestakista muokattu jakkumainen takki, sekin istuu hyvin! Terveisiä vaan Teemulle!
Edellinen haastateltavamme, Fok_It-sarjakuvan luoja Joonas Rinta-Kanto, haluaisi tietää seuraavaa: ”Mikä on viiksekkäin kaupunki, jossa olet vieraillut?” Sen täytyy olla jokin kaupungeista, joissa kävin Meksikossa, tai sitten Kuopio!
Joonas Rinta-Kanto
FOK_IT -sarjakuvataiteilija
Mitä projekteja sinulla on meneillään / tulossa?
Fok_It-blogi on jatkuvasti päällä joten sinne tulee piirrettyä kovasti sarjakuvaa. Vähän on ollut puhetta seuraavan albumin julkaisusta, eli kakkososaa pukkaa. Sen parissa askartelu alkanee jossain vaiheessa. Pidän silmiä ja korvia höröllä myös kaikenlaisten muiden piirtely- ja sarjakuvahommien suhteen.
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko? Viimeksi lukemani kirja oli Douglas Couplandin ”Jumalan jälkeen”. Luettuani sitä hetken tajusin että olin jo lukenut sen kertaalleen. Suosittelen kyllä, mielenkiintoisia tarinoita ja ajatuksia. Pidän muistakin kirjailijan teoksista. Sarjakuvapuolelta luin viimeksi Matti Hagelbergin uutuuden ”Silvia Reginan” jota voin ehdottomasti suositella.
Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla? Viime aikojen kestosuosikkina on toiminut Arcade Firen uusin levy ”Suburbs”. Hieno kokonaisuus. Uusi Fantasian uusi levy kiinnostaa myös paljon, se pitäisi ehdottomasti hankkia.
Kuvaile tyylisi kulmakiviä? En oikeastaan mieti kovin paljon omaa tyyliäni. Pukeudun yleensä rentoihin vaatteisiin jotka tuntuvat hyviltä päällä. Kirppislöytöjä on kiva tehdä silloin tällöin. Ja jostain kumman syystä noita ruudullisia kauluspaitoja on kerääntynyt tuonne kaappiin jo pieni kasa. Omituista.
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten?
Pyrin olemaan mahdollisimman ympäristöystävällinen. Lajittelen roskani, se nyt on vähintä mitä voi tehdä. En omista autoa. Pyrin myös kiinnittämään huomiota ympäristöasioihin päivittäisissä ostoksissa. Mietin myös mitä oikeasti tarvitsen ja yritän välttää turhia ostoksia ja haaskausta.
Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Laukkuja olen nähnyt ja tutkinut. Nettisivuilta bongasin Santahamina-laukun joka näyttää aika mahtavalta. Siitä taisi nyt tulla suosikkini. Turvavöitä pitää totta kai käyttää!
Edellinen haastateltavamme, Axl Smith, haluaisi tietää seuraavaa: "Millainen oli ensimmäinen sarjiksesi, mistä se kertoi ja oliko se mistään kotoisin?" Ensimmäinen sarjakuvani sijoittui avaruuteen ja sen päähahmo oli karvapallo nimeltä Spaff. Spaff oli huivipäinen kovispoliisi joka jahtasi rikollisia lentävällä lautasellaan. Kuvioissa oli mukana myös Slöff joka oli universumin pahin nössö. Tämä mestariteos on yhä jossain laatikossa tallessa, kiitos isäni joka valokopioi sen talteen muovikansioon. Jostain se sarjakuva oli kyllä kotoisin. Kenties sieltä ulkoavaruudesta.
* Fok_It-sarjakuvablogiin pääset tutustumaan osoitteessa fokit.wordpress.com tai jos haluat lukea Fok_It:ia kera kansien, saat albumin käsiisi esimerkiksi täältä! PAM!
Axl Smith
Muusikko / Juontaja

Mitä projekteja sinulla on meneillään / tulossa? Tällä hetkellä viikonloput menee aika pitkälti Nelosen DANCE- ohjelman kanssa. Finaalit ovat käynnissä ja livelähetykset ovat jännittäviä! Se on ollut huippuproggis. Tämän ohella saatiin just käyntiin MTVn Axl Meets dokkarisarjan kolmas tuotantokausi Suomessa. Hyviä nimiä ja makeita tarinoita – tällä kertaa mukana mm. Lenny Kravitz, Akon, Chemical Brothers ja Judas Priest. Sitten muuten toimin yhä MTV:n musiikkipäällikkönä ja teen omaa musiikkia ja lyriikoita muille aina kuin mahdollista. :)
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko? Olen TODELLA hidas lukemaan kirjoja, olen enemmänkin ’musalehti’ tyyppinen ihminen. Latailen jonkun verran e-kirjoja ja lyhyempiä tekstejä, viimeisin tällainen on Scott Belskyn ”Making Ideas Happen”. Se on täynnä hyviä ajatuksia miten viedä maailmaa suuremmat ideat käytännön tasolle – eli hyvää materiaalia kaikille meille ’artisteille’ :) Jos jotain pitäisi suositella kuitenkin, niin kaveri mainitsi uuden Marvin Gaye elämänkerran – sen aion hankkia itse seuraavaksi.
Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla? Flunssassa ja kuumeessa otin haltuun hidasta neo-soul musaa aika paljon. Päällimmäisinä jäivät mieleen Dwelen ”Sketches Of A Man” sekä Raphael Saadiqin ”Ray Ray” – levyt. Molemmat todella hyviä!
Kuvaile tyylisi kulmakiviä? Rentous ennen kaikkea. Ei mitään puukenkiä, vaan aina pehmeät lenkkarit :) Pidän väreistä, mutta usein kuitenkin huomaan hankkivani vain maanläheisiä kuoseja. Sitä kautta itse asiassa löysin Globe Hopen aikanaan. Vuosi oli 2005 ja Ruotsin armeijan makuupusseista tehdyn toppaliivin takia otin yhteyttä Seijaan erään musavideon vaatetusta varten :)
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten? Minulla on vielä paljon parannettavaa tällä alueella, mutta teen pieniä liikkeitä – kierrätän kaikki vanhat vaatteet, käytän julkisia ja jos pakko autoilla niin ajan Hondan Hybridi-mallia (joo joo oli mainostus :), kaikki asuntoni lamput ovat energiansäästölamppuja ja valitsin oman levyni kannet sekä sisävihkoseen käytettävän materiaalin kierrätetystä paperista.Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Kierto! Hyviä läppärilaukkuja kun ei vaan muuten löydy – eikä oikeasti kukaan halua lähteä ihan ’corporate’ osastolle.. Muutenkin pidän ajatuksesta käyttää turvavöitä.
Edellinen haastateltavamme, Tapani Rinne haluaisi tietää seuraavaa: ” Moi Axl! Jimmy Smith, Patti Smith vai The Smiths? ”
The – alkuiset bändit ovat ihan out, Patti kirjoitteli biisejä vain joistain hepoista – joten valitsen Jimmyn!
Tapani Rinne
Muusikko (mm. Rinneradio, SlowHill)
Mitä projekteja sinulla on meneillään / tulossa? Aika monia, esimerkiksi Wimme, RinneRadio ja tällä hetkellä erittäin ajankohtainen SlowHill, Dj Slown ja minun duo, jolta tuli juuri ulos uusi albumi nimeltään Muzak.
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko? Peter Nymanin Ankkalammikko. Suosittelen kevyesti. dd>Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla?Ray Barretton tupla-cd:tä, jonka löysin taloyhtiömme roskiksesta - kokoelma latin jazzin klassikkoja!
Kuvaile tyylisi kulmakiviä? Hifin ja lofin miksaus.
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten? Yritän elää ihmisiksi ja tehdä mielekkäitä ja ympäristöystävällisiä valintoja, jotka tuntuvat itsestäni oikeilta. Ihan pienissäkin asioissa. Täytyy kyllä myöntää, että pidän autoista ja usein ajan silloinkin kun julkisten käyttäminen olisi järkevämpää. Ajaessa voin rauhassa miettiä asioita, kuunnella musiikkia ja onhan minulla melkein aina jokin sortin soitinkin roudattavana. Selityksiä, tiedän...Surullista, että vasta nyt pakon edessä autoteollisuus on muuttamassa kehitystyön painopistettä pois hevosvoimista kohti kestävämpiä arvoja. Uusiutuvien energiamuotojen käyttöönvaljastaminen tapahtuu myös toivottoman hitaasti. Musiikissamme ympäristöarvojen tiedostaminen kuuluu - sekä näkyy, ainakin kappaleiden nimissä.
Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Suosikkihousuni kuluivat puhki. Nykyisistä artikkeleista pidän erityisesti purjekankaasta kierrätetystä toiletpussista. Se on raikas.
Edellinen haastateltavamme, Mikko von Hertzen haluaisi tietää seuraavaa: ”Helou Maestro! Jos tapanani olisi lasketella rinteitä, mitä suomalaisia rinteitä suosittelisit?” Hei Mikko! Mustia. Tapani mukaan kerran kokeilin ja selvisin hengissä. Ja tietysti chillimpää SlowHilliä.
Mikko von Hertzen
Muusikko, Von Hertzen Brothers
Mitä projekteja sinulla on meneillään/ tulossa?
Me tehdään velikultien kanssa koko kesä hommia uuden albumin parissa. Muita projekteja on selän ja olkapään kuntouttaminen, pienen pintaremontin tekeminen ja kesästä nautiskelu.
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko? Viime vuosina olen huomannut tulevani enemmän ja enemmän isäni kaltaiseksi, joka on aina digannut rikosromaaneista. Jo Nesbot ja Stieg Larssonit on kaikki luettu viimeisen parin kuukauden aikana, mutta suosittelisin silti ehkä kirjaa lempikirjailijaltani nousevan auringon maasta, eli Haruki Murakamin ”A Wild Sheep Chase”.
Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla? En oo hirveesti jaksanu kuunnella musaa viime aikoina. Ja jos kuuntelen, niin kuuntelen yleensä jotain rauhoittavaa, kuten Intialaista huilumusiikkia. Hariprasad Chaurasiaa ehkä.
Kuvaile tyylisi kulmakiviä? Perusjampalle perustamineet. Jotain viherpiipertäjän ja grungehörhön välimaastoa. Maassa maan tavalla ja tilaisuuden mukaan.
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten? Nimimerkillä ”Samat farkut ja Led Zeppelin paita vuodesta 1991”. Suosin julkisia, jos en jaksa polkea. En syö lihaa. Olen ostanut käytettynä melkein kaikki kotini kalusteet. Kierrätän sen minkä pystyn. VHBn bändituotteet tehdään aina orgaanisista materiaaleista.
Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Niitä on monia. Mulla on Kampin Ruohonjuuresta ostettu GH:n talvitakki, josta tykkään valtavasti, koska siinä on tarpeeksi pitkät hihat. Muita ässäkamoja on laukut. Myöskin tämä läppäri, joka kulkee mukanani jokaiseen maailman kolkkaan, on suojattu GH:n vihreellä pehmustepussukalla. Ja yksi simppeli, mutta todella käytännöllinen tuote on ulkoilmajullareista tehty pankkikortti tasku. Niitä mulla on koko ajan mukana kaksi. Yksi korteille ja toinen kuiteille.
Edellinen haastateltavamme, Anna Puu haluaisi tietää seuraavaa: Mikä olisi tärkein asia, jonka suomalaiset voisivat oppia intialaisilta ja toisinpäin? Täällä härmässä on individualismin korostamisen takia jäänyt vähemmälle huomiolle yhteisöllisyys, henkisyys ja semmonen mukavan selkänojan antava luottamus ja usko. Intiassa tämä on suurilta osin vielä toisin. Tietynlainen hienosyinen ykseyden tunne. Henkisyys kulkee mukana koko ajan ja joka hetki, oli usko mikä tahansa. Tollast Intialaista mentaliteettia kaipaa välillä tähän maailmaan. Suomesta veisin Intiaan ehdottomasti ympäristötietoisuuden ja kierrättämisen. Jätteenlajittelun alkeet vois olla hyvä startti. Siellä kun monessa paikassa ihan-mikä-vaan paikka on roskis ja kakkosellakin (ymmärtänette yskän) käydään tien poskessa, buu.
Anna Puu
Muusikko
Mitä projekteja sinulla on meneillään / tulossa?
Olen parasta aikaa studiossa tekemässä toista levyäni, joka näillä näkymin ilmestyy toukokuun lopulla.
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko? Cristopher Standfordin kirjoittaman Kurt Cobainin elämänkerran, jonka suomenkielinen käännös oli paikoitellen niin hengästyttävää lukemista, että siitä oli lukuilo kaukana. Muuten oikein kattava paketti.
Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla? Mieheni tilasi The Beatlesin mono-boksin, joten vanhoja klassikoita tuli kuunneltua aika lailla. Sitä ei pysty käsittämäänkään miten aikaansa edellä beatlet musiikillisesti olivat.
Kuvaile tyylisi kulmakiviä? Yksinkertaisuus, selkeät värit ja linjat sekä hauskat yksityiskohdat.
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten? Kotona se näkyy niin energiansäästölampuissa, ympäristöystävällisissä puhdistusaineissa ja kosmetiikassa että pakkomielteenomaisessa kierrätyksessä. En myöskään omista autoa, vaan käytän julkisia tai pyöräilen kun säät sallivat. Tykkään käydä kirpputoreilla ja laukussani kulkee aina kangaskassi ostoksia varten. Tosin minun sietääkin ollakin ympäristöystävällinen, koska teen suurta syntiä matkustaessani lentokoneella.
Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Vanhoista silkkihuiveista tehdyt mekot, koska ne ovat kaikki uniikkeja.
Edellinen haastateltavamme, Minttu Mustakallio haluaisi tietää seuraavaa: Jos saisit laulaan dueton kenen tahansa elossa olevan muusikon kanssa, kenet valitsisit? Jonkun möreä-äänisen "kulttihahmon" kanssa, ensimmäisenä tulee mieleen Tom Waits, vitsi se olisikin siistiä!
Minttu Mustakallio
Näyttelijä
Mitä projekteja sinulla on meneillään / tulossa?
Seuraavaksi esiinnyn Neil Hardwickin musiikkileffassa "Jos rakastat", joka tulee ensi-iltaan tammikuussa 2010. Keväällä aloitan uuden teatterijutun harjoitukset. Lisäksi teen paljon äänitöitä - ja kotitöitä; hoidan pieniä lapsiani!
Minkä kirjan luit viimeksi? Suositteletko? Viimeksi luin Tove Janssonin kauniin "Kesäkirjan". Keskellä pimeää talvea se on loistokirja; suosittelen ehdottomasti.
Mitä levyä kuuntelit eniten viime viikolla? Kuuntelen levyjä hyvin vähän. En oikein ehdi istahtaa vain "kuuntelemaan". Päivittäin kuuntelen 70-luvun loistavia lastenlauluja ("Piiri pieni pyörii"-lp) ihan tietystä syystä, ja usein kaivan esiin Morrisseyn "you are the Quarryn", se on upea.
Kuvaile tyylisi kulmakiviä? Joku muu saisi mielummin kuvailla tyylini kulmakivet. No, pidän melkein aina farkkuja, kesäisin hametta. Pukeudun niin, että vaatteissa on mukava olla. Juhliin ja ensi-iltoihin pukeudun juhlavammin, sekin on hauskaa. Minusta juhlavaatteenkin täytyy tuntua hyvältä, jotta sen voi kantaa kauniisti. Nykyään pidän siitä, että vaatteissa on joku ajatus, joku vääntö, jotakin vähänkin erityistä tai järkevää. Globe Hopella se on minusta kotimaisuus ja vastuu ympäristöstä; vaatteet ovat hauskalla tavalla erikoisia ja niissä on ajatusta.
Näkyykö ympäristöystävällisyys toiminnassasi? Miten? Yritän toimia ympäristöystävällisesti joka päivä. Pyöräilen läpi vuoden ja kierrätän vaatteet ja roskat - niin paljon kuin osaan, suosin ympäristössä hajoavia pesuaineita. Ostan harvoin uusia vaatteita, kannatan kirpputoreja. Jokainen voisi silti tehdä enemmänkin! Meillä on auto, jota kyllä käytetään harvoin, mutta tyhmää sen omistaminen silti on.
Mikä on suosikkisi Globe Hopen tuotteista? Ensin suosikkejani olivat GH:n laukut. Niihin kiinnitin huomioni ja kiinnostuin merkistä, sitten otin selvää Globe Hopesta ja kiinnostuin lisää. Nyt haaveilen Globe Hopen toppatakista, jotka ovat todella hienoja.
Mitä haluaisit kysyä seuraavalta haastateltavaltamme, Anna Puulta? Jos saisit laulaan dueton kenen tahansa elossa olevan muusikon kanssa, kenet valitsisit?
